Vuoden fysioterapeutti 2025 on eläinfysioterapeutti Selma Piha
Vuoden Fysioterapeutti on alan esikuva, innostava toimija ja tunnustettu vaikuttaja, jonka valitsevat ehdotusten pohjalta Suomen Fysioterapeutit ry ja Tempur Sealy Suomi Oy. Vuonna 2025 vuoden fysioterapeutiksi valittiin pääkaupunkiseudulla vaikuttava pitkän linjan eläinfysioterapeutti Selma Piha.
Selma kertoo alla urastaan fysioterapian parissa.
Työskentelen kaksi päivää viikossa Mehiläisellä Itä-Helsingissä ihmisten parissa. Asiakkainani on pääosin aikuisia, työikäisiä ja ikääntyneitä. Minulla käy myös HUS:in, vakuutusyhtiöiden ja KELAn vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaita. Erinäisistä syistä minulle on ohjautunut useampia ns. kipupotilaita, CRPS- ja post stroke-kiputiloja sekä monenlaisia ilman diagnoosia jääneitä pitkäaikaisista kivuista kärsiviä ihmisiä. Lisäksi sitten käy esim. tekoniveloperoituja, purentaelinasiakkaita, ratsastajia, eli kaikenlaista.
Muun viikon teen töitä eläinfysioterapeuttina, päivän viikossa Eläinklinikka Equivetissä Vermossa ja kahtena teen tallikäyntejä Uudellamaalla. Eläinfysioterapeuttina hoidan oikeastaan vain hevosia. Koiria hoidan vain satunnaisesti Equivetin pieneläinklinikalla, mutta ohjaan nämä yleensä eteenpäin osaavampiin käsiin. Hevosasiakkaissa on eri lajien ratsuja ja erilaisia ajohevosia, on nuoria ja vanhoja, kilpa- ja harrastehevosia. Osa hevosista ohjautuu fysioterapiaan Equivetin kautta, ja tällöin on jo useimmiten paljon selvitelty taustoja ja tehty diagnostiikkaa alle. Osassa tapauksista omistajat ottavat yhteyttä suoraan minuun, jolloin alkustatuksen luonti ja hoidon tarpeen arviointi on aloitettava eläinfysioterapian keinoin.
Osana työtäni on myös luennointi ja kouluttajana toimiminen. Aiemmin olen opettanut toiminnallista anatomiaa Metropoliassa, nyt viimeisinä vuosina koulutusaiheet ovat liittyneet lähinnä hevosten terveyteen ja kuntoutukseen.
Näiden lisäksi uutena asiana työnkuvassani on koulutusyritys Innovative Animal Rehabilitation Academy eli IARA, jonka jonka olemme perustaneet Kaisa Ylimyksen, Annakaisa Ventomäen ja Tuulia Luomalan kanssa. IARA:n kautta olemme ehtineet saada jo muutamia mainioita kansainvälisiä kouluttajia Suomeen vuoden 2025 aikana, ja lisää on tulossa seuraavana vuonna.
Heppatytöstä terveydenhuoltoalalle
Olin lapsena aktiivinen tallityttö, ja sain jo nuorena paljon vastuuta, hoitohevosina oli ratsastuskoulun tuntihevosia, varsoja ja kilpahevosia. Valmentauduin ja kilpailin jonkun verran, lähinnä esteratsastuksessa, mutta olin aina kiinnostuneempi hevosten hoitamisesta, etenkin jos oli jotain sairastapauksia. Fysioterapia nousi tietoisuuteni oman toisen harrastukseni, salibandyn myötä. Lukion jälkeen hakeuduin ensin puolen vuoden hierojakoulutukseen, josta pääsin vuonna 1999 jatkamaan suoraan fysioterapiaopintoihin silloiseen Helsingin IV terveydenhuolto-oppilaitokseen, sittemmin Stadiaan (nyk.Metropolia).
Fysioterapiaopintojen alkuvaiheessa oli koulussa tarjolla vapaavalintaisissa opinnoissa eläinfysioterapiaa, ja mahduin mukaan. Tässä kävi tuuri, koska tämän jälkeen nämä poistuivat kurssitarjonnasta. Oivallus, että pystyn yhdistämään näitä minulle tärkeitä eri asioita oli intensiivinen.
Syvempää oppia fysioterapiaan lisäkoulutuksista
Fysioterapeutiksi valmistuin 2002, ja eläinfysioterapian opinnot olivat juuri alkaneet Lahden AMK:ssa. Osa siihen liittyvistä kursseista oli myös tarjolla ostettavaksi erillisinä osina, ja osallistuin niistä kaikkiin, joihin pääsin. Samalla hakeuduin vanhan ratsastusvalmentajani tallille harjoittelemaan kaikkea oppimaani. Ihmistyön puolella pääsin jo opintojen viimeisen puolen vuoden ajaksi töihin sairaslomasijaiseksi Heseva Kuntoutukseen, ja valmistuttuani Fysiokeskus Itäkuntoon.
Halu kehittyä manuaaliterapiassa paremmaksi ohjasi jatkamaan Stadiassa osteopaattiopintoihin, joista valmistuin 2006. Lopulta sain näihin aikoihin myös tehtyä loppuun eläinfysioterapeutin erikoistumisen SAMK:issa Porissa. Muutama vuosi tämän jälkeen saimme järjestettyä Suomeen myös hevosten osteopatian erikoistumisopinnot, kouluttajat tulivat Englannista. 2022 sain valmiiksi pitkään suunnittelemani Focus on the Equine Spine -hevoskiropraktiikan opinnot Hollannissa. Näiden laajempien ”tutkinto” tyyppisten koulutusten lisäksi olen käynyt joka vuosi erilaisia kursseja sekä ihmispuolen, että eläinfysioterapian kurssitarjonnasta Suomessa ja ulkomailla. Koen opiskelupäivät tärkeinä oman työn tarkastelun hetkinä ja työssä jaksamisen tukena.
Eläinten fysioterapian tulevaisuus
Millaisia tulevaisuuden haaveita sinulla on eläinten fysioterapialle Suomessa?
Haaveilen, että eläinten kuntoutuksen kenttä kehittyisi ja laajenisi sekä isompien osaamiskeskusten (esim. moniammatillisesti toimivat klinikat) lisääntymisenä, että monipuolisten ja ketterien paikallispalveluiden valikoiman kehittymisenä myös haja-asutusalueille. Omasta näkökulmastani eläinfysioterapian tunnettavuus on Suomessa eläinalan sisällä kohtalaisen hyvä, ainakin täältä Etelä-Suomen näkökulmasta. Etenkin eläinlääkäreiden suuntaan on yhdistyksen alkupäivistä saakka tehty laadukasta ja pitkäjänteistä työtä, joka kantaa hyvin tänäkin päivänä. Eläinfysioterapian saamassa näkyvyydessä voi toki olla alueellisia eroja eri puolilla Suomea, ja yleisesti eläinalan ulkopuolella alan tunnettavuudessa on varmasti vielä parannettavaa. Eläinlääkäreiltä on pitkään tullut viestiä, että eläinfysioterapeuttien maantieteellinen jakautuminen on painottunut Etelä-Suomen isojen kaupunkien liepeille, ja erityisesti Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa on pitkäaikaista puutetta tekijöistä.
Yhdistyksen sivuilla tarjolla olevien eft-yhdistyksen jäsenten määrä on SAMK:issa toteutuvasta jatkuvasta koulutuksesta huolimatta pysynyt vuosikymmenen koko lailla samana, mikä viittaa, että koulutuksen jälkeen on ilmeisesti suurehko kato koulutetuissa ammattilaisissa ennen kuin he päätyvät eft-asiakastyöhön. Saattaa olla myös, että osa kollegoista lopettaa tai jatkaa eft-työtä ilman yhdistyksen jäsenyyttä. Toivoisin eft-yhdistyksen resurssien lisääntymistä (keinoina esim. jäsenmaksun nosto ja laajempi varainkeruu) ja jatkoa yhdistyksen kunnianhimoisessa kehittämisessä. Suomalaisista fysioterapian erikoisaloista esimerkiksi SOMTY:ssä puheenjohtaja on kaksivuotiskautensa ajaksi palkattu päiväksi viikossa hoitamaan yhdistyksen asioita. Eft-yhdistys on tietenkin pienempi, mutta ymmärrän myös yhdistysasioiden jäävän herkästi muun arjen ja toimeentulon hankinnan jalkoihin, mikäli siitä ei saa korvausta.
Myös eläinfysioterapian tutkimusta – nimenomaan eläinfysioterapeuttien näkökulmasta tehtynä – olisi syytä tehdä ja saada ulos maailmalle. Ulkomailla syntyy kyllä eläinten kuntoutuksen tutkimuksia, mutta ne ovat usein eläinlääkäreiden tekemiä. Käytännön fysioterapialle tyypillisten, useamman hoitomenetelmän yhdistelmäinterventioiden tutkimus pitkälti vielä puuttuu. Lisäksi toiminnallisten ongelmien/ ei-patologisten toimintakyvyn haasteiden nostaminen esiin eläinlääketieteessä on eläinfysioterapeuteille luonnollinen rooli, jonka soisi nousevan näkyvämmäksi.
Käytännön työssä toivon teknologian, tekoälyn ja tutkimuksen tuovan meille lisää työvälineitä ihmisten ja eläinten toimintakyvyn haasteiden diagnostiikkaan, tuloksellisuuden mittaamiseen ja tilanteeseen soveltuvan progression aikaansaamiseen. Myös näiden välineiden kehitystyössä soisi eläinfysioterapian ja toimintakyvyn parantumisen näkökulmien olevan aktiivisesti mukana. Tarkoitan tällä, että tekoälyn ja muiden laitteiden avulla voidaan mitata aivan loputtomasti erilaisia yksityiskohtia. Kliinisen fysioterapian näkökulma on merkityksellinen selkiyttämään, mitkä niistä ovat toimintakyvylle ja sen parantumiselle oikeasti olennaisia, ja sen myötä myös kustannustehokkuuden näkökulmasta merkittäviä. Hoitokustannusten nousu ja omistajien maksukyvyn rajallisuus on realiteetti myös eläinlääketieteessä. On aina sekä eläimen että omistajan etu, että hoidossa kyettäisiin käyttämään olemassa olevista keinoista hyödyn ja kustannusten osalta tehokkaimpia keinoja.
Lisäksi toivon fysioterapeuteille luontevan näkökulman fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn merkityksestä pysyvän aktiivisena myös eläinpuolella jatkossakin. Jos – ja todennäköisesti kun – yleisellä tasolla ihmisten fyysinen suorituskyky ja liikunnallisuus laskee, tämä voi alkaa näkyä lisääntyvässä määrin eläinten omistajien ymmärryksen puutteena heidän eläintensä suorituskyvyn ja fyysisen kunnon merkityksestä niiden terveydelle, toimintakyvylle ja hyvinvoinnille.
Selman terveiset tuoreille kollegoille
Eläinfysioterapia-alalla on Suomessa töitä tarjolla. Etelä-Suomessa on jonkin verran jo kilpailua, mutta vielä mahtuu mukaan, ja etenkin Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa on nähdäkseni vielä potentiaalia kasvulle. Pieneläinpuolella toimiminen lienee hieman helpompaa fyysisesti, mutta tekijöitäkin on enemmän, kun suuri osa kollegoista tekee joko pelkästään pieneläinpuolta tai molempia. Hevosia hoitavia eläinfysioterapeutteja on vähemmän, niiden kanssa työskentely on luonnollisesti rankempaa fyysisesti ja saattaa olla riskialttiimpaa. Eläinfysioterapeutin työ vaatii useimmiten jonkun sortin yrittäjänä toimimista, ja rohkeutta lähteä aktiivisesti tarjoamaan itseään sekä asiakkaiden että yhteistyökumppaneiden avuksi. Asiakaskunnan kasaaminen ja oman näkyvyyden rakentaminen eläinfysioterapiassa ottaa aikansa, koska puskaradio on hidas, mutta lopulta tehokas. Eläinlääkäriyhteistyö kannattaa, se vie omaa osaamista ja näkyvyyttä eteenpäin.
Omistajan ohjaamisella on näin ollen iso merkitys, kun omistajan osaamistason tai ymmärryksen lisääntyminen on olennaista muutoksen aikaansaamisessa eläimen arkeen ja liikkumiseen.
Ajattelen harjoitteluterapian olevan ainoa pysyviä muutoksia aikaansaava kuntoutuksen työväline, jonka soveltamisesta on tärkeää olla vahva osaaminen myös eläinfysioterapiassa. Samaan hengenvetoon totean, että tehokas manuaaliterapian – erityisesti nivelmobilisaatioiden (ja tarvittaessa -manipulaatioiden) osaaminen on merkittävä osa eläinfysioterapeutin työkalupakkia. Suosittelen opiskelemaan ainakin jonkun manuaaliterapian koulutuksen pohjaksi, ja jatkamaan harjoittelemalla ja opiskelemalla eteenpäin. Kaikki manuaaliterapia vaatii koulutuksen lisäksi jatkuvaa harjoittelua. Opiskelen itsekin näitä tekniikoita edelleen, olen käynyt viime vuosina naprapatiaan ja kiropraktiikkaan liittyviä kursseja. Omassa työssäni eft-käyntien aikana omistajan kuunteleminen, kyseleminen ja ohjaaminen tapahtuvat pitkälti manuaaliterapian ohessa. Hevosten kohdalla tämä on ehkä vielä korostuneempaa. Me eläinfysioterapeutit olemme aika harvassa tilanteessa paikalla silloin, kun eläimen terapeuttinen harjoittelu varsinaisesti tapahtuu. Omistajan ohjaamisella on näin ollen iso merkitys, kun omistajan osaamistason tai ymmärryksen lisääntyminen on olennaista muutoksen aikaansaamisessa eläimen arkeen ja liikkumiseen.
Suosittelen vahvasti myös lähtemistä erilaisille eläinten kuntoutukseen liittyville kursseille ja kongresseihin ulkomaille. Esimerkiksi IAVRPT:n, VEPRA:n ja ECVSMR:n kongressit ovat laadukkaita ja sisältävät tiiviisti asiaa. Näistä matkoista saa uusia näkökulmia ja ideoita, uusia tuttavuuksia ja kontakteja, päivitystä alan kehitykseen ja uusimpaan tutkimusnäyttöön sekä usein myös vahvistusta omaan tekemisen ajankohtaisuuteen ja merkityksellisyyteen. Suomalaisilla eläinfysioterapeuteilla on hyvä maine maailmalla ja maamme eläinfysioterapian tasoa pidetään arvossa, esimerkiksi Heli Hyytiäisen, Anna Boströmin ja Tuulia Luomalan vakuuttavan ja pitkäjänteisen edustuksen kautta.
Loppuun haaste meille kaikille fysioterapeuteille
Koska joukkoäly on aina yksilöä suurempaa, haluan tämän palkintoni myötä haastaa teidät kaikki eläinfysioterapiakollegani yhdessä kanssani nostamaan eläinfysioterapia-alaa esiin jollakin pienellä tai vaikka vähän suuremmallakin teolla palkintovuoteni aikana. Käytetään yhdessä saamaamme näkyvyyttä alamme kehittämiseen ja näkyvyyden parantamiseen.
Antoisaa uutta vuotta kaikille!
Yt. Selma